Päijät-Hämeen alueella koronatilanne on heikentynyt merkittävästi. Maanantaina 16.11.2020 Hyvinvointiyhtymä arvioi Lahden alueen olevan kiihtymisvaiheessa. Edeltävän viikon aikana todettiin 52 uutta koronatartuntaa, joista viikonlopun aikana oli varmistettu 31. Paikallista koronatilannetta voit seurata ajantasaisesti osoitteessa https://www.phhyky.fi/fi/asiakkaalle/koronavirus/.
Lahden Gentai ry:n hallitus seuraa ja noudattaa yhdistyksen toiminnassa viranomaisohjeistusta. Ohjatut treenit jatkuvat toistaiseksi normaalin aikataulun mukaan. Päätöksen harjoituksiin osallistumisesta tekee jokainen itse, alaikäisen puolesta huoltaja. Matkustamisessa Lahden Gentai ry vaatii jäseniään noudattamaan THL:n karanteenisuosituksia.
Kiihtymisvaiheessa suositellaan maskin käyttöä liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävissä tiloissa (vähintään yleisissä tiloissa ja pukeutumistiloissa). Harjoittele koko vuoro saman parin kanssa / sparritreeneissä 3–4 hengen pienryhmä. Ei kättelyä.
Pukuhuoneiden käyttöä ja tiloissa viipymistä toivotaan vältettävän – tule mielellään paikalle treeniasussa ja poistu tiloista mahdollisimman pian harjoituksen päätyttyä. Jos mahdollista, käy suihkussa vasta kotona. Itsestään selvää on, ettei sairaana harjoitella. Hakeudu koronatestiin ja pysy sen jälkeen kotona, jos sinulla on vähänkään hengitystieoireita.
Tärkeää: tullessasi saliin, löydät no touch -käsidesiautomaatin. Levitä desinfiointiainetta huolellisesti käsiisi, myös peukaloihin, kämmenselkiin, sormien väliin, sormenpäihin ja kynsienalusiin. Hiero käsiä vähintään 30 sekunnin ajan, kunnes ne ovat täysin kuivat. Huolehdi myös harjoitusasusi puhtaudesta pesemällä se usein. Puhdista käyttämäsi välineet treenin jälkeen, salilla on tähän tarkoitukseen desinfiointiainepulloja ja paperia.
Kaikkiin treeneihin voi ja tulee ilmoittautua ennakkoon Avoinna24-palvelussa (https://avoinna24.fi/lahdengentai/reservation). Saliin saapuessasi, desinfioituasi kätesi, leimaa näyttöpäätteellä itsesi treeniin. Saat printteristä kuitin. Treenin vastuuhenkilö kerää osallistujilta kuitit ennen harjoituksen alkua.
Tämä on tärkeää osallistujamäärien kontrolloimisen ja mahdollisten altistumistilanteiden kartoittamisen vuoksi.
Tervetuloa treenaamaan terveenä 💪👍👌!